Budjettiriihi
Häiden suunnittelun suuriin kulmakiviin kuuluu myös hääbudjetin laadinta. Se rajaa väistämättä monia keskeisiä elementtejä itse juhlista: vaatetus, juhlapaikka, tarjoilut ja vieraiden määrä. Me halusimme juhlia Helsingissä, tahdoimme vieraita mieluummin enemmän kuin vähemmän ja tiesimme, että kahden opiskelijan budjetin kipuraja meni 3000 euron kieppeillä, mikä sekin vaati aika intensiivistä säästämistä kesätyötuloista.
Hääsuunnittelun alkutaipaleella googlasin hääbudjetteja ja löysin lähinnä viisinumeroisia laskelmia, jotka olivat meidän kannaltamme täysin irrelevantteja. Niinpä laskeskelin teille tähän karkeasti sen, mitä meidän budjettiimme kuului.
Kutsut ja kiitoskortit 300 euroa
Postittaminen maksaa. Kauniit, arkistolaatuisilla musteilla ekologiselle kierrätyspaperille EU:n ulkopuolella painetut kiitoskortit maksavat ja niiden tullaaminen EU-alueelle maksaa sitten lisää. Tästä osuudesta olisi varmasti voinut päästä halvemmallakin.
Hämmentävintä on ollut kuitenkin se, että kutsujen ja kiitoskorttien postikuluihin uppoaa aika suolaisia summia, kun halvinkin postimerkki maksaa nykyään toista euroa. Kiitoskortteja olemmekin toimittaneet myös suoraan kädestä käteen, mutta sekin vaatii aika paljon suunnittelua ja vaivannäköä.
Pukeutuminen ja ehostus 630 euroa
Anssin saketti kenkineen vuokrattiin pukuvuokraamosta, jolloin hinnaksi tuli mielestämme huokea 140 euroa. Puvun sai hakea – ja hakemista suositeltiin – muutamaa päivää ennen juhlaa, jotta sen sai kotona vielä sovittaa uudelleen ja se palautettiin muutama päivä juhlan jälkeen, jolloin kokonaisvuokra-ajaksi tuli viikko.
Minun pukuni teetettiin kierrätysmateriaaleihin erikoistuneessa helsinkiläisessä liikkeessä. Työ tehtiin Suomessa, kangas oli värjättyä pöytäliinaa ja malli merkin omasta mallistosta, mutta toki minun mittoihini tehty. Hintaa tuli 225 euroa. Kengät ostin kotimaiselta suunnittelijalta. Haikailin punaisia, mutta ostin onneksi mustat – niille on sittemmin ollut käyttöä niin töissä kuin hautajaisissa. Hintaa kengillä oli 150 euroa.
Kävin ennen häitä koemeikissä ekokampaamossa. Suosittelen sekä ekokampaamoa että koemeikkiä – ensimmäistä tällaisena ympäristöhippinä ja toista sen vuoksi, että varmasti saa säädettyä yksityiskohdat mieleisikseen. Minä en meikkaa arkena, joten juhlameikkini oli hinnastossa “arkimeikki” ja siitä sai vielä opiskelija-alennuksen. Juhla-aamuna kävin siis arkimeikissä, mitä ennen ystäväni kävi kotonamme letittämässä päähäni sievän päätä kiertävän kruunuletin. Hiusmuotoilutuotteisiin ja ohuisiin läpinäkyviin kumilenkkeihin ja pinneihin piti investoida pari kymppiä.
Häätarjoilut 1200 euroa
Järjestimme häätarjoiluista suurimman osan nyyttäriperiaatteella. Olimme tilanneet kirkon naapurikahvilasta keittolounaan, johon kuului keiton lisäksi lisukesalaatti ja tuoreita leipiä erilaisilla päällisillä. Laskutus tehtiin lopullisen vierasmäärän mukaan ja hintaa tuli hieman alle 1000 euroa. Todella hyvä diili! Hääkakun taas tilasimme kotikadullamme olevasta leipomosta. Kakkuja oli itse asiassa kolme kinuskikermakakkua ja niille tuli yhteensä hintaa 180 euroa. Lisäksi tilasimme yhden vegaanisen, gluteenittoman raakakakun. Lisäksi ostimme ainakin melko laajan teevalikoiman.
Tarjoiluissa säästimme eniten. Vieraat toivat mukanaan kuohujuomaa, puolukkasimaa, vegaanista pullaa ja pikkuleipiä, mokkapaloja, juustokakkuja, pikkuleipiä, kilokaupalla karkkia eri puolilta maailmaa ja monenlaista suolaista ja makeaa herkkua.
Tarjoiluihin vanhempamme osallistuivat vuokraamalla pöytäliinat (n. 200 euroa) ja tilaamalla karjalaisemännältä karjalanpiirakoita (n. 150 euroa).
Koristeet ja käsiohjelmat noin 610 euroa
Ensimmäinen häitä varten hankkimani asia oli tanskalaiset designservetit, naurakaa vaan. Ne maksoivat 40 euroa ja kahvipöydän servetit 20 euroa päälle.
Kukat maksavat. Toisaalta kukista kannattaakin maksaa, sillä ne luovat juhlaan ilmettä. En usko, että kukkakaupassa juurikaan peritään “häälisää”, josta toisinaan kuulee puhuttavan, sillä ainakin minun punaisista ruusuista tehty hääkimppuni oli todella taidokasta käsityötä ja aivan eri tekniikalla koottu kuin tavanomaiset leikkokukkakimput, jotka isketään maljakkoon keittiönpöydälle. Meillä oli minun kimppuni lisäksi pöydissä pienet maljakot (lainatut!) ja niissä kussakin yksi valkoinen neilikka ja yksi luutahirssi. Kaunista ja yksinkertaista, hinta 150 euroa. Hintaa olisi pudottanut ainoastaan se, että olisimme itse käsitelleet tukkupakkauksessa tulleet pöytäkukat – ei kiitos.
Käsiohjelmat meille taittoi taitava toimittajaystävä. Olimme budjetoineet taittotyöhön, mutta saimme sen häälahjaksi. Painatusta emme sen kummemmin kilpailuttaneet, kun saimme hyvän suosituksen paljon painattavalta ystävältä. Käsiohjelmien painokuluksi tuli 130 euroa ja niitä painettiin muistaakseni 80-100, mutta niitä jäi juhlan jälkeen yli.
Pöydissä meillä oli kaitaliinoina yli 30 metriä vohvelikangasta (125e), joka oli kangaskaupassa pätkitty oikeaan pituuteen ja jonka ommella suristi liinoiksi ystäväni S. Mummin peruja oli olemassa puuvillalankoja, joita täydensimme lankakaupasta ostamalla muutamaa väriä lisää (15e). Kanavaneulat löytyivät automarketista ja niin vain kaikista epäilyksistämme huolimatta vieraat taikoivat kauniita kirjailutöitä juhlien aikana – niitä oli lopulta joka toisessa pöydässä! Liinojen päällä meillä oli origamieläimiä, joiden paperit tuttavan Japanista tuomina maksoivat huimat 7 euroa. Pöytiin laitettiin pöytäkylteiksi kotimaisten graafikoiden postikortteja (80 euroa) muistilappupidikkeisiin (45 euroa). Pöytävisat ja tarjoilupöytien kyltit askarreltiin askartelukaupan pahveista (20e), välineistö löytyi yhtä kuvioleikkuria (25e) lukuun ottamatta ystävien kaapeista. Puuvillaista lippusiimaa ja noin 40 hunajakenno-silkkipaperipalloa ostin osin paperikaupasta ja osin nettikaupoista, niille tuli yhteensä hintaa ehkä 120 euroa. Kaikki paperipallot, viirinauhat ja muistilappupidikkeet on sittemmin myyty jo eteenpäin.
Muistamiset ja palkkiot 460 euroa
Joissain häissä lahjoja annetaan sukulaisille ja ystäville. Me päädyimme muistamaan kaasoa ja bestmania, jotka näkivät valtavan vaivan hääjärjestelyissä sekä kanttoriystävää, joka säesti häät hyvää hyvyyttään. Vuokrasimme seurakunnalta suntion neljäksi tunniksi auttamaan keittiön pyörittämisessä ja loppusiivouksessa. Järjestely toimi ihan kohtuullisesti ja ehdoton hyöty oli siinä, että paikalla oli henkilö, joka tunsi talon tavat ja laitteet. Lisäksi tarjoiluapuna oli tuttavan sisko.
Yhteensä häät maksoivat siis noin 3200 euroa. Budjetti ylittyi noin 10 prosenttia, mutta se ei aiheuttanut sen suurempaa katastrofia, sillä sain alkusyksystä yllättäen täyspäivätöitä. Häälahjaksi saimme myös rahaa, jolla teimme yhden yön häämatkan Tampereelle ja tilasimme sukulaisten joulupakettiin hääkuvia ja kuvakirjoja häistä. Väkeä häissä oli lopulta noin 90 aikuista ja 7 alle kouluikäistä lasta.