Paperihommia
Häihin liittyy yllättävän monenlaisia paperihommia. On välttämättömiä paperihommia (tai no, yksi välttämätön paperihomma), vaivannäköä vaativia paperihommia ja tunnepitoisia paperihommia. Lisäksi on vielä rationaalis-tunteellinen avioehto, jota puimme omassa tekstissään myöhemmin.
Se kaikista välttämättömin paperihomma on avioliiton esteiden tutkinta, jonka lopputuloksena saa käteensä paperin, jossa todetaan, että toistensa kanssa naimisiin haluavat henkilöt eivät ole toisilleen sukua eivätkä naimisissa kenenkään kolmannen osapuolen kanssa. Se paperi, joka nyt asuu meidän häätarvikelaatikossa yhdessä pöytäkoristeiden ja hääkutsujen kirjekuorten kanssa, on vihkimisen kannalta välttämätön ja oltava fyysisesti mukana vihkipaikalla hääpäivänä. Se tuntuu aika uskomattomalta, kun eletään erilaisten sähköisten järjestelmien luvatussa ajassa, vuonna 2016. Etenkin, kun se on ollut tähän mennessä hukassakin jo kerran…
Paperihommiin on kuulunut myös koristeorigamit.
Kirkkohäitä varten esteiden tutkinta tehdään kirkkoherranvirastossa. Fyysisen tutkintapyyntölomakkeen voi täyttää virastossa puolison kanssa yhtä aikaa tai paperin voi virastolta noutaa tai netistä tulostaa, täyttää kotona ja toimittaa sitten virastoon. Kotona täytettäessä paperiin tarvitaan kahden todistajan nimmarit. Koska esteiden tutkinta vie viikon ja se ei saa olla kuin korkeintaan neljä kuukautta vanha, pitää asia muistaa hoitaa siinä vaiheessa, kun monien häätohinat ovat kiireisimmillään.
Me vietimme kesän töissä eri päissä Suomea, joten asian kanssa piti vähän skarpata. Homma tuntui vähän turhauttavalta – miksei sitä voi hoitaa verkossa lomakkeella, johon kumpikin tunnistautuisi verkkopankkitunnuksilla ja näpyttelisi omien tietojensa lisäksi kumppaninsa tiedot ja järjestelmä sitten parittaisi keskenään ne tutkintapyynnöt, joissa ihmisten ilmoittamat puolisot täsmäävät? Paperilomakehässäkän jälkeen kuulin, että ilmeisesti myös kirkkohäitä varten esteiden tutkinnan voikin hoitaa myös maistraatissa ja että siellä asiaan mahdollisesti olisi tarjolla myös verkkopalvelu.
Kirkkoherranvirastossa lomake oli laitettu söpösti nimillä varustettuna odottamaan.
Kirkkoherranvirastossa asioimisessa oli kuitenkin yksi ehdottoman ihana puoli. Seurakuntasihteeri paitsi hoiti paperityöt kuten kuuluikin, tarkisti, että meillä on kirkko varattuna ja tiedossa pappi ja kanttori vihkitilaisuuteen. Jos siis olisi ollut jotain epävarmuutta siitä, onko keskeiset asiat muistettu hoitaa, viimeistään tässä vaiheessa asia olisi tullut esiin. Lisäksi onnentoivotukset tuntuivat todella lämpimiltä ja henkilökohtaisilta!
Vaivannäköä ainakin meidän häissä vaatii käsiohjelman väsääminen. Koska vihkimisemme on morsiusmessu, joka on suurimmalle osalle vieraista uppo-outo ja koska mukana on myös ulkomaisia ystäviä, on käsiohjelma välttämätön. Lisäksi kuudesta virrestä puolet on uudesta virsikirjan lisävihkosta, joten lisävihko oli hankittava ja virret skannattava, sillä niitä ei kirkon sivuilta vielä löydy. Vanhat virsikirjan virrethän ovat netistä saatavissa muodossa, josta ne on helppo napata osaksi käsiohjelmaa. Meidän ohjelman lopulta taittoi taitava ystävä ja onneksi niin, sillä mittaa sille tuli 20 sivua! Vielä on edessä painotalojen kilpailutus, jotta saamme ohjelmasta tulostettua A5-kokoisen vihkon. Autottomassa ja ajokortittomassa taloudessa käsiohjelmalaatikon noutaminenkin vaatii hieman logistista pohdintaa.
Tunteellisimpiin häiden paperihommiin meidän tapauksessamme liittynee vihkiraamattu. Senkään kanssa kaikki ei ole ollut ihan simppeleimmästä päästä, sillä kotiseurakuntamme pääkirkko on homeinen ja sen käytöstä luovutaankin nyt syksyn aikana. Allergiaan taipuvaisena ja kyseisessä kirkossa oirehtivana en missään nimessä halunnut vihkiraamattua, joka on lojunut kirkkoherranviraston kaapissa ties kuinka pitkään. Oikeastaan kyseenalaistin koko vihkiraamatun tarpeen, sillä kahden teologin taloudessa Raamattuja on riittämiin. On rippiraamattu, tuunattu Raamattu, useita englanninkielisiä käännöksiä Raamatusta, useita muita vieraskielisiä Raamattuja niinkin käyttökelpoisilla kielillä kuin kreikka ja heprea. Yksi valkokantinen ja kultareunainen Raamattu perhesivuilla (siis sivuilla, jonne kirjaillaan vihkiparin tiedot ja mahdollinen jälkikasvu) ei mielestäni ollut kokoelmaan enää mitenkään välttämätön. Anssille asia olikin kuitenkin odotettua tärkeämpi, joten melko pienellä selvitystyöllä meille luvattiin homeeton Raamattu seurakunnan toiselta kirkolta, jos niitä sieltä suinkin löytyy. Pareille, jotka vihitään oman seurakunnan kirkossa, Raamattu hoituu helpommin, sillä se on kotiseurakunnan lahja vihkiparille. Me menemme kuitenkin naimisiin naapuriseurakunnan kirkossa, joten Raamattu täytyy itse hakea ja muistaa tuoda paikalle kirkkoon. Nyt Raamattu siis on, joten enää edessä on se muistaminen.