Hynttyyt yhteen
Kesäkuun alussa Anssi muutti viimein kanssani samaan osoitteeseen. Moni on hämmästellyt ratkaisuamme muuttaa yhteen vasta muutamia kuukausia ennen häitä etenkin, kun kesätyöt vievät meidät jälleen eri puolille maata. Päätös ei ollut mitenkään vahvan periaatteellinen, vaan asiat lopulta vain asettuivat parhaiten paikoilleen näin.
Suurimman osan seurustelustamme asuin yksiössä, jonka tulevan putkiremontin tiesin tarkoittavan muuttoa viimeistään nyt kesän kynnyksellä. Anssi taas asui kimppakämpässä, jonka vuokrasopimus tehtiin määräaikaisena aina lukuvuodeksi kerrallaan. Yksiöön tavaramäärämme ei olisi sopinut mitenkään, joten oli selvää, että kun putkiremonttimuutto on ajankohtainen, etsitään yhteistä, kahden asuttavaa kotia.
Asunnonhaku Helsingistä, etenkin kun luottamustoimieni vuoksi halusin pysytellä saman seurakunnan alueella, oli aika mutkikasta. Vältimme täpärästi torakkaongelmaiseen asuntoon muuton ja saimme lopulta tosi viihtyisän kaksion osin sattuman kaupalla!
Kesäkuun ensimmäinen puolikas kuluikin tavaroita järjestellen, karsien ja kierrättäen. Kun kaksi kolmekymppistä, toista vuosikymmentä omillaan asunutta ihmistä perustaa yhteisen pesän, liinavaatteita riittäisi ongelmitta suurperheen tarpeisiin ja kirjahyllyjä tarvittaisiin metritolkulla. Luulen, että vaikka muuttotavarat nyt ovatkin yhdessä osoitteessa, jatkuu karsinta ja järjestely pitkälle syksyyn. Onneksi kaiken maailman Kon-Mari-metodit on nyt muodissakin, niin ollaan aivan trendien aallonharjalla…
Toisaalta olen yllättynyt myös siitä, miten muutama tuttava on ollut vaikuttunut siitä, että muutimme yhteen vasta, kun hääpäivä oli tiedossa. Ilmeisesti jossain yhteiskunnan pinnan alla asuu myös varsin perinteisinä pidettyjen toimintamallien arvostus, vaikka oma ratkaisumme lähti lopulta enemmän käytännöllisyydestä kuin periaatteellisuudesta. Anssi viihtyi kimppakämpässään hyvin ja toisaalta hänelle oli tärkeää, että yhteen muutetaan vasta kihloihin menon jälkeen. Kahden teologin kotitaloudessa on ajateltava osittain myös sitä, että kirkon virkaan mielivälle ei kaikkialta töitä heru, mikäli elää avoliitossa avioliiton sijaan.
Yhteinen arki tasoittunee ajan mittaan. Tuntuu hämmentävältä, että vuosien yksin asumisen jälkeen kotona onkin aina joku ja omaa, yksinäistä aikaa on helpompi löytää kodin seinien ulkopuolelta kuin kotinurkista. Yhteiset ruokahetket, jaetut kotityöt, arkipäiväiset keskustelut ja se, että kotiin tullessa kotona on jo toinen odottamassa, ovat olleet niitä parhaimpia puolia yhteisessä kodissa. Likaiset kalsarit vessan naulassa ja ruokapöydällä ajelehtivat likaiset astiat sen sijaan vaativat vielä totuttelua…