Rippikoulusta avioliittoon
Olen käynyt rippikoulun vasta aikuisiällä, noin kymmenisen vuotta sitten. Teini-iässä, kun rippikoulun käyminen ensi kerran olisi ollut ajankohtaista, en kokenut tarvetta riparin käymiseen, vaikka suurin osa kavereistani leirille lähtikin. Rippikoulun käymisestä vasta vähän myöhemmällä iällä on ollut osittain hyötyä: siinä vaiheessa olen kokenut itseni riittävän kypsäksi miettimään elämän suuria kysymyksiä ja pohtimaan suhdettani Jumalaan.
Aikuisripariryhmäni kokoontui aikoinaan helsinkiläisen kirkon seurakuntasalissa vajaan puolen vuoden ajan. Ryhmä oli mukava ja pienehkö – alle kymmenen henkeä – ja suhteellisen motivoitunut rippikoulun käymiseen. Omat hääni eivät vielä tuolloin siintäneet näköpiirissä, mutta ryhmässämme valtaosa oli tullut rippikouluun kirkkohäitä varten. Kirkollisesti vihittävien tulee Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa olla rippikoulun käyneitä seurakuntalaisia. Rippikoulukaverini suhtautuivat tästä huolimatta rennon vakavasti rippikoulun suorittamiseen, enkä muista, että se olisi kenenkään mielestä tuntunut pakkopullalta. Avioliitosta puhuttiin riparilla jonkin verran. Vaikkei oma avioituminen ollut vielä tuolloin mielessä, oli hyvä päästä pohtimaan syvällisesti parisuhdetta, avioliittoa ja sitä, miten hyvä ja pysyvä parisuhde on lahja Jumalalta. Rippikouluun kuulunut tiedollinen puoli, joka käsitti meillä osapuilleen kirkkomme katekismuksen sisällön sekä perehtymisen Raamattuun ja Virsikirjaan, oli minulle suhteellisen helppo koulun uskontotuntien ja yleissivistykseni pohjalta.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihittävien henkilöiden tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Poikkeuksena tästä avioliiton toinen osapuoli voi olla myös jonkin toisen kristillisen kirkon jäsen. Avioliitto voidaan myös solmia maistraatissa siviilivihkimisenä, jonka jälkeen avioliitto on mahdollista siunata kirkollisesti. Itse asiassa avioliiton siunaamisen kaava ei eroa kovin paljon itse vihkimisestä. Kirkollinen avioliiton siunaaminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä avioliiton osapuolilta.
Itse ajattelen, että Jumalan siunauksen pyytäminen avioliitolle on tärkeintä, mitä kirkollinen vihkiminen antaa. Näen, että vihki-instituutiona toimimista tärkeämpää kirkolle on juuri se, että kirkko ja kristityt tuovat Jumalan eteen avioliiton sekä puolisoiden pyynnöt ja toiveet. Kun avioliiton solmiminen tuodaan kirkkoon, seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät rukoilevat avioliiton puolesta.
Avioliitto on perinteisesti nähty myös julkisena liittona. Menneinä vuosisatoina kirkko on ollut se paikka, jossa lähiseudun asukkaat ovat säännöllisesti toisensa tavanneet. Niinpä lienee ollut luontevaa, että avioliiton solmimiseen liittyvät muodollisuudet on hoidettu tässä paikassa, jossa seurakuntalaiset muutenkin ovat koolla. Toisaalta nykyään monet haluavat mennä naimisiin pienimuotoisesti. Kirkko sopii kuitenkin hyvin myös pienimuotoiseen hääseremoniaan, jossa ei välttämättä ole suurta määrää vieraita.
Miksi sitten kirkko vaatii vihittäviltään rippikoulun käymistä? Osittain kyse on ehkä siitä, että kirkollisesti vihittävän oletetaan ymmärtävän perusasiat kristinuskosta ja siitä, miten kristityt ajattelevat avioliitosta. Luterilaisessa perinteessä avioliitto ajatellaan Jumalan asettamaksi säädyksi, joka on perhe-elämän perusta ja yhteiskunnan perusyksikkö. Vihittävien tulee ymmärtää, mihin he sitoutuvat avioituessaan Jumalan ja seurakunnan edessä. Toisaalta kirkollisessa vihkimisessä aviopari ei ole lupauksensa ja toiveittensa kanssa yksin, vaan seurakunnan ja läheisten ihmisten yhteinen halu tukea avioliiton onnistumista kannattelee pariskuntaa myös.
Silloin, kun maistraatissa solmittu avioliitto tuodaan kirkkoon siunattavaksi, ajatellaan varmaan niin, että avioliittoon liittyvät lupaukset ja sitoumukset on varsinaisesti annettu jo toisaalla. Tällöin kirkollisessa siunaamisessa korostuu sen rukous- ja jumalanpalvelusluonne, jossa avioparin alkava yhteinen elämä tuodaan Jumalan hoitoon ja seurakunnan rukouksiin.