Avioliitto on pyhä prosessi

Raamatun ensimmäisillä sivuilla kerrotaan ihmisen luomisesta. Ensimmäisen ihmisen ei kuitenkaan ollut hyvä olla yksin, joten Jumala loi Aadamille vaimon, Eevan. Vaikka Raamatussa on suhteellisen vähän mainintoja avioliittoseremonioista tai edes hääjuhlista, tuntuu miehen ja naisen välinen liitto olevan usein Raamatussa sosiaalinen perusyksikkö.

Omien häitteni vähitellen lähestyessä myös tulevan avioliiton hengellinen ja teologinen merkitys on itseäni alkanut kiinnostaa enemmän. Teologian opiskelija ja seurakunta-aktiivi ei kai muutenkaan voi ohittaa avioliiton uskontoon liittyviä puolia miettiessään omaa tulevaa avioliittoaan.

Martti Lutherin mielestä avioliitto instituutiona kuului maallisen vallan piiriin. Tämän hän toteaa Vähän Katekismuksen avioliittoon vihkimistä koskevassa liitteessä. Toisaalta Ison Katekismuksen kuudetta käskyä koskevassa selityksessä Luther näkee avioliiton Jumalan tarkoittamana, ihanana ja pyhänä säätynä, joka sulkee sisälleen kaikki kristityt ja koko maailman. Luther piti avioliittoa hyvin tärkeänä, peräti välttämättömänä, jotta ihmiset kykenisivät elämään kyllin siveästi. Hänen avioliitolle antamaansa arvostusta voi ymmärtää myös suhteuttamalla sen myöhäiskeskiaikaiseen katoliseen ajatteluun, jossa selibaattia ja siihen sitoutuvia pappeja ja erilaisten sääntökuntien jäseniä arvostettiin hyvin korkealle. Mielikuva seksuaalikielteisestä keskiajan katolisesta kirkosta on elänyt protestanttisissa kirkoissa pitkään, ja se on ollut myös liioiteltu yleistys. Kuitenkin Lutherin tapa ajatella avioliittoa syntisen ihmisen suojana siveettömyyttä vastaan on minusta perusteltu nykypäivänäkin. Julkinen sitoutuminen yhteen kumppaniin tuo elämään pysyvyyttä ja on Jumalan erityinen siunaus.

Luterilaisuudessa avioliittoa ei pidetä sakramenttina, toisin kuin katolisessa kirkossa. Luterilaisuudessa sakramentteja voivat olla vain sellaiset toimitukset, jotka Jeesus itse on Raamatussa asettanut, ja joissa Jumalan ajatellaan toimivan jonkin näkyvän aineen (kastevesi, ehtoollisviini ja -leipä) välityksellä. Ei-sakramentaalisesta asemasta huolimatta, ja vaikka Luther totesikin avioliiton olevan lähinnä maallisen järjestyksen asia, on kirkolla kuitenkin pitkä perinne avioliittoon vihkimisestä ja kirkossa tapahtuvasta avioliiton siunaamisesta. Itse näen asian siten, että tärkein asia, jonka kirkko voi vihkiparille antaa, on Jumalan siunauksen pyytäminen alkavalle avioliitolle. Vihkimisen kirkollinen miljöö tuo avioliittolupauksen todistajiksi myös kirkkoon kuuluvat seurakuntalaiset, saman uskonyhteisön jäsenet. Tähän liittyy avioparin nimien kuuluttaminen sunnuntain jumalanpalveluksessa. Uskonnollinen elämä lienee monilla ihmisillä myös elämän eräs ”vakavammista puolista”, asia jota kunnioitetaan, ja josta ollaan tosissaan. Useimmat varmasti toivovat samaa myös avioliitolta. Ajattelen, että avioliittoon liittyy muunlaisia parisuhteita vahvemmin myös sen julkisuus. Avioliitto voidaan solmia Jumalan ja kansan edessä. Sitoutumisesta kertovat muille ihmisille myös esimerkiksi sormukset nimettömissä.

Nykyaikana monenlaisia asioita ajatellaan prosesseina. Mielestäni avioliittoon vihkimistä voi ajatella loppuelämän mittaisen prosessin alkuna. Naimisiinmeno ei siis ole palkittu suoritus parisuhteessa, vaan lopullisen yhteisen sitoutumisen alku, jolle Jumala antaa siunauksensa.